Fear of Domination, La 17.1.2026, Helsinki, On the Rocks

Schedule

Sat, 17 Jan, 2026 at 08:00 pm

UTC+02:00

Location

On the Rocks | Helsinki, ES

Advertisement
Vuosi 2026 alkaa Fear of Dominationin tahtiin
“Ympäri Suomen päästään todistamaan tätä sielunmessua”
Kotimaisen metallin 20-vuotias outolintu julkaisee albumin ja kiertää Suomea tammikuussa.
Vuonna 2006 uransa aloittanut Fear of Domination aktivoituu jälleen toden teolla. Viimeisimmän pitkäsoittonsa vuoden 2021 lopulla julkaissut bändi iskee jälleen albumikantaan tammikuussa 2026.
– Sinkku All As One tulee hyvin piristämään jengin synkkää syksyä lokakuun lopussa. Uusi, herkullinen levy saadaan sitten tammikuussa, mutta siitä lisää pian, Fear of Dominationin perustajajäsen ja laulaja Saku Solin lupaa.
Muutaman vuoden levytystauosta huolimatta Fear of Domination on keikkaillut koko ajan säännöllisesti. Nyt kiihtyvä esiintymistahti saa Solinin erityisen hyvälle tuulelle.
– Emme malta odottaa iskeä takaisin lavoille. Kuitenkin FoD on aina elänyt lavoilla yleisönsä kautta, joten bändissäkin aistii odotuksen ja innon. Nälkä on suuri, joten pidettiin ohjelmatoimisto Nem Agencyn kanssa huoli, että ympäri Suomen päästään todistamaan tätä sielunmessua.
Fear of Dominationin levynjulkaisukiertue alkaa lauantaina 10. tammikuuta Espoosta. Tammikuun aikana shokkimetalli hehkuu kuumana myös Kouvolassa, Helsingissä, Turussa, Tampereella, Jyväskylässä ja Oulussa.
– Kaiken tämän veren, hien ja kyynelten jälkeen on aika kääntää uusi sivu Fear of Dominationille. Haluan, että te kaikki liitytte mukaan, Solin kehottaa.
FEAR OF DOMINATION
Levynjulkaisukiertue 2026
La 17.1.2026 Helsinki, On the Rocks
Liput alk. 22€
www.fod.fi
www.instagram.com/fearofdomination
www.facebook.com/FearOfDomination
www.nem.fi
lisätietoa & keikat:
Rowan Rafferty
Nem Agency Oy
050 585 7300
[email protected]
Advertisement

Where is it happening?

On the Rocks, Mikonkatu 15, FI-00100 Helsinki, Suomi, Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Nem Agency

Host or Publisher Nem Agency

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Helsinki

Pauli Hanhiniemen perunateatteri \/ G Livelab Helsinki
Fri, 16 Jan at 08:00 pm Pauli Hanhiniemen perunateatteri / G Livelab Helsinki

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Terra Soul Jooga:  200 h Joogaopettajan peruskoulutus 2025
Sat, 17 Jan at 09:00 am Terra Soul Jooga: 200 h Joogaopettajan peruskoulutus 2025

Galleria Sitruunapuu

HEALTH-WELLNESS
Koko perheen kinokonsertti: Esa Toivola, urut
Sat, 17 Jan at 04:00 pm Koko perheen kinokonsertti: Esa Toivola, urut

Musiikkitalo

UMO-klubi: Amerikasta
Sat, 17 Jan at 07:00 pm UMO-klubi: Amerikasta

Musiikkitalo

MUSIC ENTERTAINMENT
Sun, 18 Jan at 01:00 am Architects in Helsinki

Helsinki Ice Hall

ENTERTAINMENT CONCERTS
Lauantain toivotut 90 vuotta -konsertti \/ LOPPUUNMYYTY
Sun, 18 Jan at 02:00 pm Lauantain toivotut 90 vuotta -konsertti / LOPPUUNMYYTY

Käpylänkuja 1, 00610 Helsinki, Finland

CONCERTS
Sun, 18 Jan at 07:00 pm LANDMVRKS in Helsinki

Helsinki Ice Hall

CONCERTS MUSIC
Tortoise (USA) \/ Tavastia-klubi
Tue, 20 Jan at 07:00 pm Tortoise (USA) / Tavastia-klubi

TAVASTIA-klubi

Wed, 21 Jan at 06:00 pm Sylosis in Helsinki

Tavastia Club

CONCERTS MUSIC
Lounaskonsertti: UMO Helsinki Jazz Orchestra & Metropolian uudet kyvyt 2026
Thu, 22 Jan at 12:00 pm Lounaskonsertti: UMO Helsinki Jazz Orchestra & Metropolian uudet kyvyt 2026

Savoy-teatteri

MUSIC ENTERTAINMENT

What's Happening Next in Helsinki?

Discover Helsinki Events