Elmun kansanjuhla Alppipuistossa su 24.7.

Schedule

Sun Jul 24 2022 at 02:00 pm

Location

Alppipuisto | Helsinki, ES

Advertisement
Elävän musiikin yhdistys Elmu ry järjestää ilmaiskonsertin Alppipuistossa sunnuntaina 24.7. osana Alppipuiston kesä -konserttisarjaa. Puistokonsertissa nähdään nuoria ja nousevia artisteja sekä jo vakiintuneempia viihdyttäjiä pääasiassa rock- ja indiemusiikin saralta. Esiintymässä KISSA, Rosita Luu, Luukas Oja, The MES, Kiss Disease, The Phonochromes ja The Mike Bell Cartel.
Uusia nousevia kykyjä tapahtumassa edustavat veret seisauttava rock’n’roll -yhtye The Phonochromes, uuden aallon suomalaista rautalankaa soittava The MES sekä kiillottamattomia poppikoukkuja ja eteenpäin vyöryvää armotonta paahtoa tarjoileva Kiss Disease, jonka debyyttialbumi You Met Me At A Strange Time ilmestyy kesäkuun alussa Svart Recordsin kautta.
Hieman kokeneempaa kaartia edustavat 1960-lukulaisen garage rockin nimeen vannova The Mike Bell Cartel, Samettisuu-albumillaan Emma-ehdokkuuden napannut Rosita Luu sekä riehakkaista ja energisistä keikoistaan tunnettu Luukas Oja. Yhtye julkaisi huhtikuussa uuden levyn Lähdinkö liian aikaisin, ja on yksi tämän hetken mielenkiintoisimmista uusista kitarayhtyeistä.
Huom! Pelle Miljoona Band joutuu valitettavasti perumaan esiintymisensä sairastapauksen vuoksi. Korvaavana bändinä lavalle nousee tämän hetken kuumin rocksensaatio KISSA!
Kissa on yhdistelmä 70-luvun alun glam-estetiikkaa, varhaisen heavy metallin teatraalisuutta sekä kiihkeää rakkautta. Kissa on kitaristi, laulaja ja biisintekijä Günter Kiviojan villi ja röyhkeä alter ego. Se syntyi yhden henkilön tarpeesta purkaa se alkukantaisin, hauskin ja yksinkertaisin rock-energia, ja kuorruttaa se glitterillä sekä pop-koukuilla. Yhtye ammentaa musiikillisen ja lyyrisen voimansa huolettomasta rock ’n’ rollin alkulähteestä, 70-luvun alun glam-estetiikasta, varhaisen heavy metallin teatraalisuudesta sekä kiihkeästä rakkaudesta.

Aikataulu:
14.00 - 14.45 The Mike Bell Cartel
15.15 - 15.45 The Phonochromes
16.15 - 16.45 Kiss Disease
17.15 - 18.00 Rosita Luu
18.30 - 19.30 KISSA
20.00 - 20.30 The MES
21.00 - 21.45 Luukas Oja

Paikalla myös Magentan sirkustyöpaja klo 15-17, sopii kaikenikäsille!
Tapahtumassa myös monipuolinen ruokatarjonta, Elmun infopiste ja paitamyynti sekä Punkmuseon infopiste.
Tapahtuman mahdollistaa mahdollistaa Helsingin kaupunki, joka tukee Alppipuiston kesä -tapahtumasarjaa.
Advertisement

Where is it happening?

Alppipuisto, ,Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

KISSA

Host or Publisher KISSA

It's more fun with friends. Share with friends