Dave Lindholm & Aleksi Kii: Lauluntekijäilta | Louhisali

Schedule

Thu Dec 04 2025 at 07:00 pm to 08:30 pm

UTC+02:00

Location

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland | Espoo, ES

Advertisement
Yleisönsä toistamiseen vanginnut Lauluntekijäillat -kiertue saa jatkoa, kun rockin runoilijat Dave Lindholm ja Aleksi Kii jatkavat uudella ohjelmistolla marras-joulukuussa 2025.
Dave, suomalaisen rockin legenda ja kulmakivi, ei juuri esittelyjä kaipaa. Viime vuosina Davea on nähty esiintymislavoilla soolona, eri bändikokoonpanojensa kera sekä mm. SF-Bluesin ja Sleepy Sleepersin matkassa. Nyt vuorossa on jälleen rakastettujen sooloesiintymisten vuoro, vielä kerran toivottujen lauluntekijäiltojen muodossa. Ohjelmisto painottuu Daven suomenkieliseen tuotantoon, jonka tunnetuimpia teoksia ovat mm. Pieni ja hento ote sekä Annan kitaran laulaa vaan.
Lauluntekijäillat -kiertueen keikat avaa jälleen aiemmin PA Kiiskilä -nimellä tutuksi tullut kitaristi ja laulaja-lauluntekijä Aleksi Kii. Daven sanoin “omaperäisen säveltäjän, sanoittajan ja kitaristin” kappaleet tarjoavat kokemuksen suomirockista, joka on saanut vahvasti vaikutetta myös Suomen ulkopuolelta. Idea yhteiskeikoista syntyi kuin luonnostaan Aleksin ja Daven vuosien mittaisesta yhteistyöstä tien päällä. Vuosina 2022 – 2023 toteutetut lauluntekijäillat saivatkin kiiteltyjä vastaanottoja ympäri maata.
Iltojen tiet ovat käsikirjoittamattomat – luvassa lienee Daven rakastetuimpien kappaleiden lisäksi myös spontaania kahden kitaran ilotulitusta sekä vaihtuvaa ohjelmistoa.

Kesto 1 h 30 min, ei väliaikaa
Liput 29,90 € + tilausmaksu (alk. 1,50 € + 0,65 % tilauksesta), lippu.fi. Ovelta 34,90 €.
Advertisement

Where is it happening?

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland, Kulttuuriaukio 2, FI-02100 Espoo, Suomi, Espoo, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Icon
Know what’s Happening Next — before everyone else does.
Espoon kulttuurikeskus

Host or Publisher Espoon kulttuurikeskus

Ask AI if this event suits you:

Discover More Events in Espoo

Goldielocks | Louhisali
Fri, 05 Dec at 07:00 pm Goldielocks | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Stand Up Vermo - Anitta Ahonen ja yst\u00e4v\u00e4t
Fri, 05 Dec at 07:00 pm Stand Up Vermo - Anitta Ahonen ja ystävät

Valjakkotie 1, 02600 Espoo, Finland

Jazzjoulu 2025 | Tapiolasali
Fri, 05 Dec at 07:00 pm Jazzjoulu 2025 | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

CONCERTS MUSIC
Luovuuden Alkemia - Luovuuden ja Terapeuttisen Taidety\u00f6skentelyn koulutusmatka
Sat, 06 Dec at 10:00 am Luovuuden Alkemia - Luovuuden ja Terapeuttisen Taidetyöskentelyn koulutusmatka

Haukilahti, 02170 Espoo, Finland

ART
Kulttuuriketju - Duo Kaikuluotain joulukonsertti
Sun, 07 Dec at 12:00 pm Kulttuuriketju - Duo Kaikuluotain joulukonsertti

Espoonlahdenkatu 8, 02320

Nelli Matula | Louhisali
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Nelli Matula | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti
Sun, 26 Oct at 05:00 pm Laulu- ja soitinyhtye Verson 25-vuotisjuhlakonsertti

Masalan kirkko

CONCERTS
Moni\u00e4\u00e4nisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Moniäänisyyden juurilla - musiikkia varhaiskeskiajalta barokkiin

Espoonlahden Kirkko

CONCERTS
HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali \u2013 Barokkia latinalaisesta Euroopasta
Mon, 27 Oct at 07:00 pm HKK & FiBO: Ranska, Italia ja Portugali – Barokkia latinalaisesta Euroopasta

Kirkkonummen Kirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
Musiikkitalon kuoro | Musikhusets k\u00f6r
Mon, 27 Oct at 07:00 pm Musiikkitalon kuoro | Musikhusets kör

Kauniaisten kirkko, Grankulla kyrka

Pelle Miljoona 70 \u2013 Pelle Miljoona Band
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Pelle Miljoona 70 – Pelle Miljoona Band

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Kaseva | Tapiolasali
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Kaseva | Tapiolasali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

POP
Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Netta Skog: The Greatest Movies Of All Time

Sellosali

ENTERTAINMENT
 Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali
Sat, 01 Nov at 02:00 pm Aarne Alligaattori ja viidakkorumpu | Kannusali

Kannusillankatu 4, 02770 Espoo, Finland

Valotalon Valokarnevaali
Sat, 01 Nov at 03:00 pm Valotalon Valokarnevaali

Matinkartanontie 13, 02230 Espoo, Finland

CONCERTS
Lari Basilio (BR) | Louhisali
Sat, 01 Nov at 07:00 pm Lari Basilio (BR) | Louhisali

Espoon kulttuurikeskus

MUSIC ENTERTAINMENT
Topi Saha & Ylva Haru: Kipin\u00f6it\u00e4 II | Louhisali
Thu, 06 Nov at 07:00 pm Topi Saha & Ylva Haru: Kipinöitä II | Louhisali

Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo, Finland

Laulu- ja soitinyhtye V\u00e4rin\u00e4n 10-vuotiskonsertti
Thu, 06 Nov at 07:00 pm Laulu- ja soitinyhtye Värinän 10-vuotiskonsertti

Kirkkonummen Kirkko

MARIANS live in Finland-2025
Fri, 07 Nov at 06:30 pm MARIANS live in Finland-2025

Espoo cultural centre

WORKSHOPS

What's Happening Next in Espoo?

Discover Espoo Events