Costee / Möysän Musaklubi

Schedule

Sat, 25 Oct, 2025 at 07:30 pm

UTC+03:00

Location

Hämeenkatu 16, 15110 Lahti, Finland | Lahti, ES

Advertisement
UMK:SSA KILPAILEVA COSTEE KATTAVALLE KLUBIKIERTUEELLE SYKSYLLÄ 2025
Alternatiivisen popin suunnannäyttäjä sekä UMK:ssa keväällä mukana kilpaileva costee lähtee omalle Cult of costee nimeä kantavalle kiertueelleen syksyllä 2025. Kiertue alkaa syyskuun lopussa Helsingin Tavastialta ja päättyy marraskuussa Kouvolan Pato Areenalle kattaen yhteensä 12 Suomen kaupunkia.
Costee on seitsemän vuotisen soolouransa aikana saavuttanut yli 100 miljoonaa striimiä, julkaissut kolme menestysalbumia ja tehnyt loppuunmyytyjä keikkoja, viimeisimpänä syksyllä 2024 Helsingin Tavastialla ja Jyväskylän Lutakossa. Costee on lahjakas laulaja-lauluntekijä, joka pyrkii olemaan mahdollisimman rehellinen taiteessaan – hänen kappaleensa käsittelevät tunteita avoimesti, mikä kuuluu myös artistin UMK-biisillä Sekaisin. Se nousi julkaisunsa jälkeen Spotifyn kuunnelluimpien kappaleiden listan toiseksi, joka on costeen toistaiseksi korkein sijoitus. Uuden musiikin kilpailun lisäksi artisti valmistelee parasta aikaa neljättä albumiaan, joka julkaistaan ennen kiertueen alkua.
Ikäraja: S / K-18
Aika: Ovet klo 19:30
Showtime 21:00
Liput ennakkoon 25€, ovelta 28€
Advertisement

Where is it happening?

Hämeenkatu 16, 15110 Lahti, Finland, Hämeenkatu 16, FI-15110 Lahti, Suomi, Lahti, Finland

Event Location & Nearby Stays:

M\u00f6ys\u00e4n Musaklubi - M\u00f6ss\u00f6

Host or Publisher Möysän Musaklubi - Mössö

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Lahti

Agilityepikset
Sat, 25 Oct at 10:00 am Agilityepikset

Vipusenkatu 25, 15230 Lahti, Finland

Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa | Finlandia-klubi, Lahti
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Aki Sirkesalo - Parempaa aikaa | Finlandia-klubi, Lahti

Finlandia-klubi

ART THEATRE
Vesterinen Yhtyeineen \/ Lahti, Sibeliustalo
Sat, 25 Oct at 07:00 pm Vesterinen Yhtyeineen / Lahti, Sibeliustalo

Sibeliustalo

CONCERTS
costee in Lahti
Sat, 25 Oct at 08:00 pm costee in Lahti

Möysän Musaklubi

CONCERTS MUSIC
Lahen Hohto 2025
Mon, 27 Oct at 10:00 am Lahen Hohto 2025

Lahden keskusta

Lahti120\u2013juhlavuoden seikkailukonsertti
Wed, 29 Oct at 10:00 am Lahti120–juhlavuoden seikkailukonsertti

Mariankatu 8, 15110 Lahti, Finland

ONEVIOLIN, Finlandia-klubi, Lahti 29.10.2025
Wed, 29 Oct at 06:00 pm ONEVIOLIN, Finlandia-klubi, Lahti 29.10.2025

Finlandia-klubi

OCEANS & SPRING
Thu, 30 Oct at 06:30 pm OCEANS & SPRING

Sibeliustalo, Ankkurikatu 7, 15140

Sami Hedberg - 20v. \/ Lahti, Sibeliustalo
Fri, 31 Oct at 07:00 pm Sami Hedberg - 20v. / Lahti, Sibeliustalo

Sibeliustalo

MUSIC

What's Happening Next in Lahti?

Discover Lahti Events