CoolHead LIVE: F + Hassan Maikal

Schedule

Thu Aug 04 2022 at 06:00 pm

Location

CoolHead Brew | Helsinki, ES

Advertisement
Emma-palkittu F esiintyy CoolHead LIVE -kesäterassilla 4. elokuuta! Mukana illassa valovoimainen rap-lupaus Hassan Maikal.
Viime kesänä Helsingin tapahtumakalenteriin singahtanut CoolHead LIVE -keikkasarja paisuu koko kesän mittaiseksi musiikin, auringonpaisteen ja pienpanimo-oluen juhlaksi. Viikin Gardenian uniikissa ympäristössä sijaitsevan kesäkeitaan kahdella ulkolavalla nähdään touko-syyskuussa yli 40 kiinnostavaa artistia. Liput keikoille ovat myynnissä nyt!

? Liput:
- ennakkoon Tiketistä 20€
- ovelta 23€ (mikäli jäljellä)
Katso kaikki tulevat CoolHead Live -terassikeikat: www.tiketti.fi/coolheadlive

Räppiä ja elektronista musiikkia fuusioiva artisti F on lahjakkuutensa lisäksi hän on saanut tunnustusta sensuroimattomuudestaan ja kyvystään uudistaa kotimaista hiphop-musiikin kenttää sekä sen kapeaa naiskuvaa. F:n kolmas albumi Jos julkaistaan 8. huhtikuuta. Artisti kuvailee kokonaisuutta tähän astisista julkaisuistaan kevyimmäksi ja toiveikkaimmaksi, vaikka temaattisesti albumi kiertyykin luopumisen ympärille.
Hassan Maikal yhdistelee musiikissaan hiphoppia ja r&b:tä afrovivahteisiin popmelodioihin. Artistin hehkutettu debyyttialbumi Betonitarha ilmestyi toukokuussa 2021 ja se poiki artistille Emma-ehdokkuudet peräti neljässä kategoriassa.
CoolHead Brew Viikki
Koetilantie 1, 00790 Helsinki
https://coolhead.fi/live/
Advertisement

Where is it happening?

CoolHead Brew, Koetilantie 1 (Gardenia päärakennus),Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Cool Head Brew

Host or Publisher Cool Head Brew

It's more fun with friends. Share with friends