Brian, Bad Sauna
Schedule
Sat, 07 Feb, 2026 at 08:00 pm
UTC+02:00Location
Skenesali | Vantaa, ES
Advertisement
Brian & Bad Sauna ensimmäistä kertaa Skenesaliin lauantaina 7.2.Suosikkiyhtye Brian juhlii neljännen albuminsa julkaisua. Uuden Kultakausi-albumin lisäksi keikoilla kuullaan vaihtuva kattaus klassikoita bändin uran varrelta.
Kata Laakson ja Miro Palokallion duo on nauttinut viime vuosina kohisten kasvavaa suosiota. Viime vuonna julkaistun Ei tunnu kipua enää -albumin ensimmäinen single Turussa kaikki on toisin voitti Radio Suomen Levylautakunnan ja sai radiosoittoa Ruotsissa asti. Bändin ensimmäisestä levystä asti keikkasuosikkeihin kuulunut kappale Haluan saada turpaan taas nousi TikTokissa meemiksi kuluneena keväänä.
Kaoottisen virtuoottisesta soitostaan ja karismaattisesta läsnäolosta tunnetun keikkakokoonpanon täydentävät Miro rumpaveli Aarni Palokallio ja basisti Otso Gasser. Levyn julkaisi Suomen Musiikki.
Bad Sauna on kolmella albumillaan ja lukuisilla keikoillaan noussut yhdeksi maamme mielenkiintoisimmista särökitaravetoista indierockia soittavista yhtyeistä. Yhtye nousi rytinällä tietoisuuteen vuoden 2020 debyyttialbumillaan Olen rikas, sillä minulla on teidät. Levyn singlet, kuten ”Niin kuin se ennen oli” ja ”Tehdään jotain tyhmää”, keräsivät huomiota ja bändi palkittiin Indie Awardseissa vuoden tulokkaana.
Kolmannella albumillaan yhtye maalaa kuvaa maailmasta, jossa tunteiden ilmaiseminen on avain parempaan yhteisymmärrykseen – samalla se on yksilön, ystävyksien ja samalla koko yhtyeen yhteinen selviytymistarina mielen syvyyksistä valoisampaan arkeen. Musiikillisesti bändi on oma rehellinen itsensä. Vahvoja kitarariffejä, melankolista fiilistelyä ja rauhaa, sekaan juuri oikea ripaus toivoa tuovaa naivismia. Bad Sauna ei ikinä sorru turhaan kikkailuun tai äkkivääriin kliseisiin – bändin musiikissa tunne on aina se veturi ja se myös välittyy.
Liput ennakkoon Tiketistä 16€. Ovelta 20€, mikäli jäljellä.
Eteispalvelumaksu 3€ peritään kaikilta ovella.
Ovet 20:00
Advertisement
Where is it happening?
Skenesali, Jönsaksentie 6,Vantaa, FinlandEvent Location & Nearby Stays:
Know what’s Happening Next — before everyone else does.





