BEE // Kerubi

Schedule

Fri, 14 Nov, 2025 at 10:00 pm

UTC+02:00

Location

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland | Juuka, IS

Advertisement
Upeaääninen Bee julkaisee odotetun kakkosalbuminsa syyskuussa 2025 ja suuntaa sen myötä levyjulkkarikiertueelle ympäri Suomen. Kiertueen liput tulevat myyntiin tiistaina 3.6. klo 9.00. Liput maksavat ennakosta 27 euroa, ovelta 30 euroa.
Kerubissa saamme nauttia BEEN tummasta soul-henkisestä popista perjantaina 14.11.
Klo 21 Kerubin Salin ovet auki
Klo 22 keikka alkaa
Klo 02 ilta jatkuu Kerubilla keikan jälkeenkin.
Suomen kiinnostavimpien artistien joukkoon sekä radioiden ja Spotifyn kärkisijoille parin viime vuoden aikana nousseen artistin tulevalta albumilta on lohkaistu toistaiseksi singlet Maljapuhe, Pysyvää, Ilmaa, Ei me kuolla kuitenkaan sekä tuoreimpana Vihaajat vihaa. Albumilta julkaistut singlet ovat striimanneet jo reippaasti yli kultalevyyn oikeuttavat 10 miljoonaa striimiä. Albumin tuottajana toimivat Danitello sekä myös Been livebändissä soittavat Severi Seppänen ja Walter Willamo.
Been debyyttialbumi Hupsis julkaistiin syyskuussa 2023 ja se nousi heti ensimmäisellä viikollaan Suomen virallisen albumilistan kärkipaikalle. Hupsis-albumi on striimannut jo tuplaplatinaan oikeuttavat huimat 54 miljoonaa kertaa ja sen yhdestätoista kappaleesta neljä on ylittänyt platinaan ja yksi kultaan oikeuttavan striimimäärän. Lisäksi levyn viides single Viimeisiä sanoja nousi Suomen radiolistan soitetuimmaksi kappaleeksi joulukuussa 2023. Levyn menestys noteerattiin myös Emma Gaalassa, jossa Bee kahmi yhteensä kolme ehdokkuutta.
Advertisement

Where is it happening?

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland, Siltakatu 1, FI-80100 Joensuu, Suomi, Juuka, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Ravintola Kerubi

Host or Publisher Ravintola Kerubi

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Juuka

Tuure Kilpel\u00e4inen
Sat, 15 Nov at 10:00 pm Tuure Kilpeläinen

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

Kadi Vija 3
Tue, 18 Nov at 07:00 pm Kadi Vija 3

Näyttämö!

Improholistit Lieksassa | Brahe-sali, Lieksa
Wed, 19 Nov at 06:00 pm Improholistit Lieksassa | Brahe-sali, Lieksa

Lieksan Kulttuurikeskus

Avain hukassa -lastenkonsertti
Thu, 20 Nov at 06:00 pm Avain hukassa -lastenkonsertti

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS
Shamanismin peruskurssi
Fri, 21 Nov at 05:00 pm Shamanismin peruskurssi

Kestikievari Herranniemi

Gabriel tulee takaisin
Thu, 11 Sep at 06:00 pm Gabriel tulee takaisin

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS MEETUPS
Edu Kettunen - 45 vuotta my\u00f6hemmin
Thu, 11 Sep at 07:00 pm Edu Kettunen - 45 vuotta myöhemmin

Kötsintie 2, 75500 Nurmes, Finland

Amazing Grace - klo 18 Flashback, klo 19 urkuri Esa Toivola
Fri, 12 Sep at 06:00 pm Amazing Grace - klo 18 Flashback, klo 19 urkuri Esa Toivola

Pielisensuun kirkko

T\u00e4m\u00e4 on laulu \u2764\ufe0f!
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Tämä on laulu ❤️!

Helluntaikirkko

Immanuel
Sun, 14 Sep at 04:00 pm Immanuel

Joensuun Ev-Lut. Kirkko

Gospel Power - ENEMM\u00c4N KUIN NOSTALGIAA
Sun, 14 Sep at 07:00 pm Gospel Power - ENEMMÄN KUIN NOSTALGIAA

Joensuun Ev-Lut. Kirkko

Jussi Reijonen: sayr
Tue, 16 Sep at 07:00 pm Jussi Reijonen: sayr

Joensuun konservatorio

CONCERTS
Eriko Takahashi (Tokio, Japani) -pianokonsertti Juuan kunnantalon valtuustosalissa
Tue, 16 Sep at 07:00 pm Eriko Takahashi (Tokio, Japani) -pianokonsertti Juuan kunnantalon valtuustosalissa

Poikolantie 1, FI-83900 Juuka, Suomi

KJC Nurmes: Eeppi Ursin Duo
Thu, 18 Sep at 07:00 pm KJC Nurmes: Eeppi Ursin Duo

Nurmes-talo

MUSIC ENTERTAINMENT
Ilta olohuoneessa: Timo Kotipelto duo \/\/ Kerubi
Fri, 19 Sep at 07:00 pm Ilta olohuoneessa: Timo Kotipelto duo // Kerubi

Siltakatu 1 (Ilosaari), 80100 Joensuu, Finland

Koli Ruska Blues 2025
Fri, 19 Sep at 09:00 pm Koli Ruska Blues 2025

Sokos Hotelli Koli

ENTERTAINMENT MUSIC
AN APPARITION OVER KARELIA: Concrete Icon, Devil's Vomit, Whisper
Sat, 20 Sep at 10:00 pm AN APPARITION OVER KARELIA: Concrete Icon, Devil's Vomit, Whisper

Ravintola La Barre

MUSIC ENTERTAINMENT
SCORE-pelimusiikkia
Thu, 25 Sep at 06:00 pm SCORE-pelimusiikkia

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS
SCORE-pelimusiikkia
Fri, 26 Sep at 06:00 pm SCORE-pelimusiikkia

Yliopistokatu 4, 80100 Joensuu, Finland

CONCERTS
Maarit Hurmerinta Duo
Fri, 26 Sep at 07:00 pm Maarit Hurmerinta Duo

Kötsintie 2, 75500 Nurmes, Finland

What's Happening Next in Juuka?

Discover Juuka Events