Astrid Swan: Poverina 20 vuotta! + KO:MI / G Livelab Tampere

Schedule

Wed, 17 Sep, 2025 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

G Livelab Tampere | Tampere, ES

Advertisement
G Livelabin konsertit ovat ikärajattomia. Ravintola anniskelee normaalisti.
Katsomo: Salissa on sekä seisoma- että istumapaikkoja
Astrid Swanin debyyttialbumi Poverina täyttää 20 vuotta, ja tapausta juhlitaan G Livelabissa - juhlavuonna ilmestyy myös remasteroitu Poverina 20th Anniversary Edition.
Astrid Swanin kanssa esiintyy hänen pitkäaikainen yhtyeensä: Mikael Hakkarainen, Veli Kauppinen, Alina Toivanen ja Johannes Salomaa. Hakkarainen on ollut mukana Poverinasta lähtien. Muu bändi on soittanut Swanin kanssa yli kymmenen vuotta.
Näin Astrid itse kertoo albumin synnystä:
“Vuonna 2005 olin 23-vuotias, mutta tuntui, että unelmani toteuttaminen oli vienyt aivan liian pitkään, ja olin liian vanha julkaisemaan debyyttialbumini keväällä. Se oli suuri tuotanto ja kallein albumi, jonka olen tähän mennessä tehnyt. Minulla oli tuottaja, ääniteknikko, muusikot ja sovittaja orkesteriosuuksille. Työskentelin sekä kotona että maan parhaissa studioissa. Hyödyin ajoituksesta, sillä albumini oli valmis juuri ennen kotistudioiden yleistymistä ja levy-yhtiöiden päätöksiä vähentää artistien budjetteja pienemmiksi ja lopulta olemattomiksi.
Olen kirjoittanut lauluja 13-vuotiaasta lähtien, mutta suurinosa Poverina-levyn kappaleista syntyi melko tuoreeltaan, likellä äänitysvaihetta. Albumin nimi [italiaksi lausuttuna po-ve-rii-na] on esimerkki varhaisesta varmuudesta ja leikkisyydestäni: italialainen anoppini kutsui minua ‘poverinaksi’, kun tapasimme tai puhuimme puhelimessa.
Jos Poverina olisi ollut elokuva tai televisiosarja, se olisi ollut täynnä erilaisia hahmoja ja juonenkäänteitä. Silti luotin siihen, että kaiken yhdistäisivät lauluni, ääneni ja pianoni, jotka kertovat tarinan. Se on resepti, jota olen seurannut siitä lähtien – joskus polut ovat vieneet syrjäisiin, vaikeasti tavoitettaviin sopukoihin, toisinaan taas olen ollut helpompi seurattava.
Poverina otettiin innostuneesti vastaan Suomessa. Silti muistan vastanneeni moniin kysymyksiin laulunteosta. Olinko todella kirjoittanut kaiken itse? Soitinko todella itse? Minut kohdattiin kohteliaan epäuskoisesti. Olinko todellinen? Menestyinkö liian aikaisin vai liian myöhään? Olinko kopio vai omaa luokkaani? Myöhemmin sain tietää, että debyyttialbumini oli erityisen merkityksellinen monille nuorille naisille ja LGBTQIA+ -yhteisön jäsenille, joista osasta on sittemmin tullut taiteilijoita. En halua väittää olevani ensimmäinen missään, mutta minuun ja Poverinaan liitettiin jonkinlainen uutuuden tunne. Se, että kirjoitin ja lauloin englanniksi ei ollut siihen aikaan ongelma. Minua pidettiin pragmatistina: hänen täytyy tavoitella yleisöä tämän maan ulkopuolelta, sanottiin ja toivotettiin hyvää matkaa."
Illan avaa KO:MI! KO:MI on lukuisissa indiebändeissä vaikuttavan muusikko ja multi-instrumentalisti Sanna Komin sooloprojekti. KO:MIn musiikki on elokuvallista ja tunnelmaltaan vahvaa. Hän nimeää musiikillisiksi esikuvikseen Anna Meredithin, Philip Glassin sekä heidän kaltaiset nykysäveltäjät. Hänet tunnetaan useista suomalaisista indie-yhtyeistä, kuten Pintandwefall ja Taikayö Camping.
KO:MI:n kolmas albumi Belonging in Nature julkaistiin tammikuussa. Julkaisijana toimii Minna Records. Belonging in Nature on konseptilevy, joka pohjaa Sanna Komin väitöskirjatutkimukseen, jossa hän tutkii susien suojelun yhteiskunnallisia haasteita poliittisen ekologian näkökulmasta etenkin valtarakenteiden kautta. Musiikillisesti levy on erittäin kunnianhimoinen ja taidokas oma teoksensa. Albumin on tuottanut palkittu Lau Nau yhdessä KO:MI:N kanssa.
KULTTUURIEDUT
Lippuja voi ostaa kaikilla kulttuurieduilla Tiketistä: www.tiketti.fi/glivelabtre
OPISKELIJALIPUT
Mikäli tapahtuma ei ole loppuunmyyty, keikalle myydään opiskelijalippuja ovelta ennen konsertin alkua hintaan 20 € / kpl. Opiskelijalippuihin vaaditaan opiskelijakortti tai muu opiskelutodistus. Konsertti on ikärajaton. Kouluikäiselle alle 18-vuotiaalle lapselle voi hankkia myös opiskelijalipun ovelta, mikäli konsertti ei ole ennakkoon loppuunmyyty. Alle kouluikäiset pääsevät keikoille maksutta.
ESTEETTÖMYYS
Tila on esteetön parvea lukuun ottamatta. Avustajat pääsevät keikoille mukaan ilmaiseksi. Voit olla yhteydessä etukäteen henkilökuntaamme, niin osaamme varata teille parhaan mahdollisen paikan: [email protected].
G LIVELAB TAMPERE - TURVALLISUUSOHJE:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Liput G Livelabin lipunmyynnistä:
https://glivelab.fi/tampere/events/astrid-swan-poverina-20-vuotta-komi-67ebba86a0a40e7a6e1ecacb/
Liput Tiketistä:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/108489
--
The concerts in G Livelab are open to all ages
Set-up: Partly seated, partly standing
Singer-songwriter Astrid Swan's debut album Poverina is 20 years old, and the occasion is celebrated at G Livelab - the anniversary year will also see the release of the remastered Poverina 20th Anniversary Edition.
Astrid Swan will be accompanied by her long-time band: Mikael Hakkarainen, Veli Kauppinen, Alina Toivanen and Johannes Salomaa.
The evening will be opened by KO:MI. KO:MI is the solo project of musician and multi-instrumentalist Sanna Komi, who is active in numerous indie bands. KO:MI's latest album Belonging in Nature was relased in January.
STUDENT TICKETS
If the event is not sold out, there will be student tickets available at the door for 20 € each (student tickets not sold online) before the show starts. Please show your student card when purchasing student tickets. The concert has no age limit. Children under school age can enter gigs free of charge.
G LIVELAB TAMPERE - SAFETY INSTRUCTIONS:
www.glivelab.fi/tampere/turvallisuus
Tickets from G Livelab strore:
https://glivelab.fi/tampere/events/astrid-swan-poverina-20-vuotta-komi-67ebba86a0a40e7a6e1ecacb/
Tickets from Tiketti:
https://www.tiketti.fi/tapahtuma/108489
Advertisement

Where is it happening?

G Livelab Tampere, Puutarhakatu 1,Tampere, Finland

Event Location & Nearby Stays:

G Livelab Tampere

Host or Publisher G Livelab Tampere

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Tampere

Supersankarit-luentosarja
Wed, 17 Sep at 06:00 pm Supersankarit-luentosarja

Alaverstaanraitti 5. (Tampellan alue), 33101 Tampere, Finland

Wed, 17 Sep at 06:00 pm Bleed From Within in Tampere

Tampere Hall

CONCERTS MUSIC
Wed, 17 Sep at 06:00 pm After the Burial in Tampere

Tampere Stadium

CONCERTS MUSIC
ERJA LYYTINEN + support: Airi's | Tavara-asema
Wed, 17 Sep at 06:30 pm ERJA LYYTINEN + support: Airi's | Tavara-asema

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

S\u00e4ilytt\u00e4misen voima - Rakennusperint\u00f6 tulevaisuuden tekij\u00e4n\u00e4
Thu, 18 Sep at 09:30 am Säilyttämisen voima - Rakennusperintö tulevaisuuden tekijänä

Alaverstaanraitti 5, 33100 Tampere, Finland

Liisa Akimof ja Marita N\u00e4rhi Bistro Viljassa
Thu, 18 Sep at 06:00 pm Liisa Akimof ja Marita Närhi Bistro Viljassa

Bistro Vilja

Mikko Innasen uusi kvintetti \/ G Livelab Tampere
Thu, 18 Sep at 07:00 pm Mikko Innasen uusi kvintetti / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
Vakavasti viihteell\u00e4 | Kangasala-talo
Thu, 18 Sep at 07:00 pm Vakavasti viihteellä | Kangasala-talo

Kangasala-talo

Ilmavoimien Big Band & Pepe Willberg | Kangasala-talo
Thu, 11 Sep at 07:00 pm Ilmavoimien Big Band & Pepe Willberg | Kangasala-talo

Kangasala-talo

MUSIC ENTERTAINMENT
Pepe sings Nat King Cole
Thu, 11 Sep at 07:00 pm Pepe sings Nat King Cole

Kangasala-talo

MUSIC ENTERTAINMENT
Johanna F\u00f6rsti \u2013 Kunpa sinut tuntisin paremmin \/ G Livelab Tampere
Thu, 11 Sep at 07:00 pm Johanna Försti – Kunpa sinut tuntisin paremmin / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

MUSIC ENTERTAINMENT
Suvi Ter\u00e4sniska | Kangasala-talo
Fri, 12 Sep at 07:00 pm Suvi Teräsniska | Kangasala-talo

Kangasala-talo

Fri, 12 Sep at 07:00 pm The Rasmus in Tampere

Tampereen tavara-asema

ART LIVE-MUSIC
Tammela 33100, Kaleidoskooppi, Henna Emilia Hietam\u00e4ki \/\/ Telakka
Fri, 12 Sep at 08:00 pm Tammela 33100, Kaleidoskooppi, Henna Emilia Hietamäki // Telakka

Tullikamarinaukio 3, 33100 Tampere, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
Syysmarkkinat
Sat, 13 Sep at 11:00 am Syysmarkkinat

Kuninkaankatu 4, Tampere

Tampere Steampunk Festival
Sat, 13 Sep at 11:00 am Tampere Steampunk Festival

Työväenmuseo Werstas

FESTIVALS CONCERTS
Rulla-klubi: Maco Oey & Orffit \/ G Livelab Tampere
Sat, 13 Sep at 02:00 pm Rulla-klubi: Maco Oey & Orffit / G Livelab Tampere

G Livelab Tampere

CONCERTS ENTERTAINMENT
Loppuunmyyty: PAPERI T \u2013 Malarian pelko 10 vuotta | Tavara-asema
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Loppuunmyyty: PAPERI T – Malarian pelko 10 vuotta | Tavara-asema

Ratapihankatu 33, 33100 Tampere, Finland

Suvi Ter\u00e4sniska | Kangasala-talo
Sat, 13 Sep at 06:00 pm Suvi Teräsniska | Kangasala-talo

Kangasala-talo

What's Happening Next in Tampere?

Discover Tampere Events