Allas Live 31.7. - Kaija Koo (lisäkeikka)

Schedule

Wed Jul 31 2024 at 06:30 pm

Location

Allas Sea Pool | Helsinki, ES

Advertisement
Keskiviikkona 31.7.2024 Allas Livessä esiintyy karismaattinen Kaija Koo, joka on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista.
Ensimmäisenä kotimaisena naissooloartistina Helsingin Olympiastadionin valloittanut ja samalla suomalaisen livemusiikin historiaa tehnyt, yksi Suomen menestyneimmistä artisteista, Kaija Koo, on taitava tulkitsija, joka yhdistää musiikillaan sukupolvia. Hänen maratonmaisen uransa aikana kertynyt yleisö koostuu niin nuorista kuin vanhemmistakin kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti.
Suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita. Lisäksi hänen huikeat Hartwall Arenan Superkonsertinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä. Kaija Koo julkaisi uransa 14. albuminsa Taipumaton huhtikuussa 2021. Albumi myi platinaa ja pysyi Suomen virallisen albumilistan kärjessä kolme viikkoa. Taipumaton antoi nimensä myös syksyllä 2021 ilmestyneelle Kaija Koon elämäkerralle.
Advertisement

Where is it happening?

Allas Sea Pool, Skatuddskajen 2a, FI-00160 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Allas Sea Pool

Host or Publisher Allas Sea Pool

It's more fun with friends. Share with friends