Allas Live 1.8. - Kaija Koo

Schedule

Thu Aug 01 2024 at 07:00 pm

UTC+03:00

Location

Allas Sea Pool | Helsinki, ES

Advertisement
Torstaina 1.8.2024 Allas Livessä esiintyy karismaattinen Kaija Koo, joka on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista.
Ensimmäisenä kotimaisena naissooloartistina Helsingin Olympiastadionin valloittanut ja samalla suomalaisen livemusiikin historiaa tehnyt, yksi Suomen menestyneimmistä artisteista, Kaija Koo, on taitava tulkitsija, joka yhdistää musiikillaan sukupolvia. Hänen maratonmaisen uransa aikana kertynyt yleisö koostuu niin nuorista kuin vanhemmistakin kuulijoista, jotka ovat seuranneet artistin uraa alusta asti.
Suomalaisen popmusiikin kuningatar Kaija Koo on myynyt urallaan yli puoli miljoonaa albumia, voittanut ainoana artistina Emma Gaalassa kolme kertaa Vuoden naissolistin palkinnon, ollut mukana kahdella supersuositulla Vain Elämää -kaudella ja julkaissut useita legendaarisiksi muodostuneita hittikappaleita. Lisäksi hänen huikeat Hartwall Arenan Superkonsertinsa vuosina 2014, 2015 ja 2018 ovat olleet kaikki loppuunmyytyjä. Kaija Koo julkaisi uransa 14. albuminsa Taipumaton huhtikuussa 2021. Albumi myi platinaa ja pysyi Suomen virallisen albumilistan kärjessä kolme viikkoa. Taipumaton antoi nimensä myös syksyllä 2021 ilmestyneelle Kaija Koon elämäkerralle.
Advertisement

Where is it happening?

Allas Sea Pool, Skatuddskajen 2a, FI-00160 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Allas Sea Pool

Host or Publisher Allas Sea Pool

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Helsinki

Lakkaretki Ranualle
Thu Aug 01 2024 at 08:00 am Lakkaretki Ranualle

Helsingin Rautatieasema

Helsinki Judo Camp 2024
Thu Aug 01 2024 at 09:00 am Helsinki Judo Camp 2024

Ruskeasuon Urheiluhalli

SPORTS
Daitoryu aikijujutsu Kobukan - Kawabe shihan - Helsinki seminar
Thu Aug 01 2024 at 09:30 am Daitoryu aikijujutsu Kobukan - Kawabe shihan - Helsinki seminar

Winqvistinkatu 1, 00240 Helsinki, Finland

WORKSHOPS
Olohuoneen Back to School 2024
Thu Aug 01 2024 at 01:00 pm Olohuoneen Back to School 2024

Hermannin rantatie 5, 00580 Helsinki, Finland

BACK-TO-SCHOOL KIDS
Lepp\u00e4kerttu Pilkuton
Thu Aug 01 2024 at 03:00 pm Leppäkerttu Pilkuton

Klaneettitie 5, 00420 Helsinki, 00420 Helsinki, Finland

ASM Game Jam 24
Thu Aug 01 2024 at 06:00 pm ASM Game Jam 24

Messukeskus

PARTIES SPORTS
Soulsweat
Thu Aug 01 2024 at 08:00 pm Soulsweat

Helsinki, Finland

MEDITATION HEALTH-WELLNESS
SIIRTYY: John Digweed (UK), Vanha Ylioppilastalo, Helsinki 6.5.2023
Thu Aug 01 2024 at 10:00 pm SIIRTYY: John Digweed (UK), Vanha Ylioppilastalo, Helsinki 6.5.2023

Vanha ylioppilastalo

PARTIES MUSIC
Karen leiri
Thu Aug 01 2024 at 11:00 pm Karen leiri

Espoo

\u041d\u043e\u0432\u044b\u0439 \u0412\u0430\u043b\u0430\u0430\u043c - \u0435\u0441\u0442\u044c 4 \u043c\u0435\u0441\u0442\u0430
Fri Aug 02 2024 at 10:00 am Новый Валаам - есть 4 места

жд вокзал хельсинки

 Tornin Piha 2.-3.8. Klo 19-22 DJ Jay Mellin (Groovy House)
Fri Aug 02 2024 at 12:00 pm Tornin Piha 2.-3.8. Klo 19-22 DJ Jay Mellin (Groovy House)

Yrjönkatu 26, 00100 Helsinki, Finland

PARTIES MUSIC
Helkama-Autokauppa x ST Hockey Tour 2024
Fri Aug 02 2024 at 01:00 pm Helkama-Autokauppa x ST Hockey Tour 2024

Narikkatori

SPORTS

What's Happening Next in Helsinki?

Discover Helsinki Events