Allas Live 14.6. - Beth Hart (US)
Schedule
Fri Jun 14 2024 at 07:00 pm
UTC+03:00Location
Allas Sea Pool | Helsinki, ES
Advertisement
Bluesrockin kirkkaimpiin tähtiin kuuluva Beth Hart kesällä Suomeen! Maailman kirkkaimpiin bluestähtin lukeutuva Beth Hart nähdään pitkästä aikaa Suomessa, kun hän saapuu yhtyeineen Helsingin Allas Sea Poolin sisäpihalle perjantaina 14.6.2024.
Kansainvälistä arvostusta ja laajaa suosiota nauttiva Beth Hart tunnetaan vaikuttavana musiikintekijänä, artistina ja laulajana. Yhdysvaltalaistähti on tehnyt loppuunmyytyjä maailmankiertueita ja esiintynyt Nashvillen Ryman-auditorion, Lontoon Royal Albert Hallin sekä Amsterdamin Ziggo Dome -areenan kaltaisilla ikonisilla estradeilla. Hart on soittanut myös isoilla festivaaleilla ympäri maailman ja tullut tunnetuksi yhteistyöstään esimerkiksi Joe Bonamassan, Jeff Beckin ja Slashin kanssa.
Billboard-listan kärkeen kuudesti kiivenneen Beth Hartin tuoreimmat studioalbumit ovat vuonna 2019 ilmestynyt “War In My Mind” sekä vuonna 2022 julkaistu tribuuttilevy, jolla Hart versioi Led Zeppelinin kuolemattomia kappaleita. Levyt ovat olleet arvostelumenestyksiä ja pitäneet osaltaan huolen siitä, että viisikymppisen artistin koetaan yleisesti olevan uransa huipulla.
Bluesrockin ystävät kautta maailman tuntevat Beth Hartin poikkeuksellisen taidokkaana laulajana ja väkevänä esiintyjänä, jonka konsertit tarjoavat sykähdyttäviä hetkiä ja tunne-elämyksiä. Niitä on varmasti luvassa myös kesäillassa Helsingin merellisissä maisemissa, kun Beth Hart nousee perjantaina 14.6. Allas Sea Poolin konserttilavalle.
Advertisement
Where is it happening?
Allas Sea Pool, Skatuddskajen 2a, FI-00160 Helsinki, Suomi,Helsinki, FinlandEvent Location & Nearby Stays: