9.11. Partytuure / Musiikkitalo

Schedule

Sat Nov 09 2024 at 08:00 pm

UTC+03:00

Location

Musiikkitalo | Helsinki, ES

Advertisement
Tuure Kilpeläinen saapuu yhtyeensä kanssa Vantaan Viihdeorkesterin artistivieraaksi Musiikkitaloon. Konsertista päästään nauttimaan isänpäivän aattona.
Tuure Kilpeläisen menestyksekäs taival jatkuu, kun rakastettu laulaja-lauluntekijä huipentaa kuluvan vuotensa yhteiskonsertteihin sinfoniaorkestereiden kanssa. Syksyn aikana artisti konsertoi yhteensä kahdeksassa kaupungissa ympäri Suomen, viiden eri sinfoniaorkesterin säestämänä. Ainutlaatuisissa konserteissa kuullaan Kaihon Karavaanin hittejä sekä Tuuren uusimman albumin voimakkaita ja raikkaita kappaleita. Artistin laajan tuotannon helmet nousevat uusiin korkeuksiin isolle sinfoniaorkesterille sovitettuna, ja laaja äänimaailma yhdistettynä Tuuren samettisen rouheaan ääneen ja tunnepitoiseen tulkintaan lupaa kuulijoille musiikillisia elämyksiä täynnä suurta tunnetta.
Tulevan syksyn konserteissa on mukana myös Tuure Kilpeläisen oma yhtye, jäseninään Ansku Mellanen (basso, kitara, laulu), Julius Sihvonen (koskettimet, laulu) ja Eliel Viitanen (rummut). Sovituksia kappaleista ovat kirjoittaneet alansa parhaat tekijät, kuten Sampo Kasurinen, Anssi Växby, Sami Pitkämö, Antti Rissanen ja Marzi Nyman. Kapellimestarina toimii Antti Rissanen.
Partytuure-kiertueella kohtaavat kaksi maailmaa uniikilla tavalla – laulaja-lauluntekijä Tuure sekä viisi eri sinfoniaorkesteria, joista kukin tuo oman sävynsä ja erityislaatuisen tekemisensä osaksi ainutlaatuista kokonaisuutta.
Konsertin johtaa Antti Rissanen.
Advertisement

Where is it happening?

Musiikkitalo, Töölönlahdenkatu 16, FI-00100 Helsinki, Suomi,Helsinki, Finland

Event Location & Nearby Stays:

Vantaan Viihdeorkesteri

Host or Publisher Vantaan Viihdeorkesteri

It's more fun with friends. Share with friends

Discover More Events in Helsinki

Helsinki Jazz Festival \/\/ Helsinki, Kulttuuritalo \/\/ 9.11.2024
Sat Nov 09 2024 at 06:30 pm Helsinki Jazz Festival // Helsinki, Kulttuuritalo // 9.11.2024

Helsingin Kulttuuritalo

MUSIC ENTERTAINMENT
HSL Stand-Up Comedy Show
Sat Nov 09 2024 at 07:00 pm HSL Stand-Up Comedy Show

Lazy Fox

COMEDY ENTERTAINMENT
Mirabilia \u2014 Somnium Ensemble 15 vuotta
Sat Nov 09 2024 at 07:00 pm Mirabilia — Somnium Ensemble 15 vuotta

Temppeliaukion Kirkko

MUSIC ENTERTAINMENT
3rd edition of HSA Monthly Salsa & Bachata party
Sat Nov 09 2024 at 07:00 pm 3rd edition of HSA Monthly Salsa & Bachata party

Hankasuontie 3, Helsinki, Finland

ENTERTAINMENT PARTIES
Kaikki \u00e4itini, kaikki tytt\u00e4reni
Sat Nov 09 2024 at 07:00 pm Kaikki äitini, kaikki tyttäreni

Peacock-Näyttämö

Dappled Jay\/Sp\u00e4nk!\/Wallston King
Sat Nov 09 2024 at 07:30 pm Dappled Jay/Spänk!/Wallston King

Kalasataman Vapaakaupunki

MUSIC ENTERTAINMENT
Bachabongo Bachata Nights \u2b50\ufe0f
Sat Nov 09 2024 at 08:30 pm Bachabongo Bachata Nights ⭐️

Energiakatu 3, Helsinki

Aili Ikonen \/ G Livelab Helsinki
Sat Nov 09 2024 at 09:00 pm Aili Ikonen / G Livelab Helsinki

Yrjönkatu 3, 00120 Helsinki, Finland

MUSIC ENTERTAINMENT
The Holy (j\u00e4\u00e4hyv\u00e4iskeikka)
Sat Nov 09 2024 at 09:00 pm The Holy (jäähyväiskeikka)

Korjaamo

ZUG (ITA), DUNKLEWALD (ES), AUS TEARS , KASVOT
Sat Nov 09 2024 at 09:00 pm ZUG (ITA), DUNKLEWALD (ES), AUS TEARS , KASVOT

Lepakkomies

ART LITERARY-ART
Finntroll, Venenum Dei \/ On The Rocks
Sat Nov 09 2024 at 09:00 pm Finntroll, Venenum Dei / On The Rocks

Mikonkatu 15, 00100 Helsinki, Finland

Riku Rajamaa - Acoustic Jam
Sat Nov 09 2024 at 09:30 pm Riku Rajamaa - Acoustic Jam

Puotilan Kartano

What's Happening Next in Helsinki?

Discover Helsinki Events