21.11. Regina: Soita Mulle / Tavastia, Helsinki
Schedule
Fri, 21 Nov, 2025 at 11:00 am
UTC+02:00Location
Tavastia Helsinki | Helsinki, ES
Advertisement
Riemastuneen vastaanoton kesän 2025 festivaaleilla saanut Regina hellii yleisöä hartaasti toivotulla klubikonsertilla Helsingin Tavastia-klubilla 21.11.2025. Vuosikymmenen tauon jälkeen alkuperäiskokoonpanossaan yleisön eteen palannut, Mikko Pykärin, Iisa Pajulan ja Mikko Rissasen muodostama trio on antanut odotettujen paluukeikkojensa myötä myös uudelle kuulijasukupolvelle mahdollisuuden kokea yhtyeen jäljittelemätön soundi livenä.
Reginan Soita mulle -albumi teki ilmestyessään vuonna 2011 lähtemättömän jäljen kotimaan popkenttään ja on jäänyt elämään indiepopyleisön kollektiiviseen tajuntaan. Kulttialbumi kuullaan kokonaisuudessaan myös Tavastian-konsertissa. Luvassa on myös muuta materiaalia neljä albumia julkaisseen, kansainvälistä kiinnostusta mm. Yhdysvalloissa, Japanissa ja Euroopassa herättäneen yhtyeen uralta.
Soita mulle -paluukonserttien sarja päättyy marraskuiseen iltaan Tavastialla. Luvassa on euforinen musiikkikokemus jokaiselle, joka on haaveillut vielä joskus näkevänsä yhtyeen livenä.
Liput myynnissä tiistaina 26.8. klo 09:00 Tiketin toimipisteissä ja verkkokaupassa.
Advertisement
Where is it happening?
Tavastia Helsinki, Helsinki, FinlandEvent Location & Nearby Stays: